ENNÄTYKSET KISALAJEISSA

Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton liittokohtaisilla ampumamestaruuskisoilla on takanaan pitkä historia. Reserviupseerit kamppailivat liittomestaruuksistaan ensimmäisen kerran jo 1930-luvulla ja ensimmäiset reservinaliupseerien mestaruudet ratkottiin pian Reservin Aliupseerien Liiton perustamisen jälkeen 1950-luvun puolivälissä.

Kummatkin kisat on perinteisesti järjestetty samana viikonloppuna. Vuosittaiseksi kisa-ajankohdaksi on aikanaan yhdessä Suomen Ampumaurheiluliiton kanssa sovittu elokuun kolmas viikonloppu. Näin siksi, että monet reserviläisampujat kilpailevat myös SAL:n puolella.

Tälle sivustolle on koottu liittokohtaisten kisojen ennätykset niiden lajien osalta, jotka ovat myös Reservin Ampumamestaruuskisojen lajeina. Mukana ovat myös vuonna 2015 ensimmäisen kerran järjestetyissä Reservin Ampumamestaruuskisoissa tehdyt ennätykset.